Hollannin kansalliset kukkasipulimarkkinat järjestetään Oranje-Nassaun paviljongissa Keukenhofissa, Lissessä 15.-17. lokakuuta. Markkinoille osallistuvat tarhat, jotka ovat erikoistuneet epätavallisten kukkien kasvattamiseen. Asiantuntijat myös opastavat kuinka omassa puutarhassa saa kukat menestymään.
Amsterdamissa pääsee tutustumaan taiteeseen yömyöhään asti, kun vuosittainen museoiden yö järjestetään 6. marraskuuta. Tapahtumaan osallistuu 38 museota, ja näyttelyvierailujen lisäksi niissä on järjestetty ohjelmaa. Esimerkiksi Van Gogh -museossa järjestetään tuolloin ranskalainen yö, 'la nuit', jossa esiintyy ranskalaisia breakdance-esiintyjiä. Erikoislipulla, 'passe-partout', pääsee kaikkiin osallistuviin museoihin ja sitä voi käyttää myös museolaivaan, historiallisiin raitiovaunuihin ja busseihin, jotka kulkevat museoiden väliä.
Hollannin vanhin kaupunki, Nijmegen, viettää ensi vuonna 2000-vuotisjuhliaan. Vuoden aikana pitkää historiaa juhlitaan useilla tapahtumilla kuten festivaaleilla, elokuvanäytöksillä, näyttelyillä ja kongresseilla. Eri tapahtumilla on omat teemansa.

