Alankomaat - Hollanti Linkit: Kokemukset

Kokemukset Hollanissa (Hanna Koivula)

Tapasin hollantilaisen mieheni vuosi ennen Hollantiin muuttoa lomamatkalla Turkissa. Ensisilmäyksellä rakastumisen seurauksena olivat jokapäiväiset sähköpostit, isot puhelinlaskut ja lomien vietto aina samassa kohteessa. Päätös siitä kumpi jättää kotimaansa ja hyppää tuntemattomaan ei onneksi ollut vaikea. Miehelleni ei nimittäin ole mahdollista saada nykyistä vastaavaa työtä Suomesta. Minä taas ajattelin, että Hollannin opettajapula antaa minulle jonkinlaisia hommia, kunhan opin kielen. Ja sitä en epäillyt, kun kieli on taipunut englantiin, ranskaan ja ruotsiinkin hyvin.

Niinpä lähdin opiskelemaan hollantia Leidenin yliopistoon. Paperitöitä oli aika lailla, ja valmistelut aloitinkin vuotta ennen tulevaa muuttoa. Kaikennäköisiä dokumentteja piti kaivaa esiin mappien lokeroista, todistukset koulutuksesta, syntymätodistus, todistus riittävästä toimeentulosta ja vakuutuksesta, passikopio jne. Samalla surffailin päivittäin netissä ja soittelin Hollannin suurlähetystöön saadakseni mahdollisimman paljon tietoa opiskelusta ja työnteosta Hollanissa sekä opiskeluluvan hakemisesta ja maasta yleensä. Tämä kaikki vei yllättävän paljon aikaa ja olin tyytyväinen, että olin aloittanut valmistelun ajoissa.

Elokuussa 2003 sitten lensin yksisuuntaisella lipulla Hollantiin ja tavarat tulivat muuttofirman rekkalastissa perässä. Vaikka olin mielestäni todella hyvin valmistautunut muuttoon ja tänne tuloon, huomasin pian, että oli sittenkin seikkoja, joihin en ollut tai en olisi voinut varautua.

Ensinnäkin käytännön puolella tappelu kaupungintalon, Stadhuis:n, kanssa ensimmäisten kuukausien aikana oli viedä hermot. He kun eivät noin vain hyväksyneetkään kirjautumista varten tarvittavaa syntymätodistustani, joita minulla oli jopa kaksi mukanani, maistraatista ja kirkolta. Maistraatin ote henkilörekisteristä ei kelvannut muodoltaan ja ulkoasultaan lainkaan ja kirkon varsiokaan ei näyttänyt virkailijoista tutulta. Oma englanninkielinen käännökseni ei ollut ollenkaan hyväksyttävä. Joten käännätytin todistuksen Suomessa ja palasin itsepäisesti virastoon tivaamaan, että tämä nyt on tosiaan ainoa syntymätodistus, jonka Suomesta saan. Ja kävihän se sitten lopulta. Sain todistuksen kirjautumisesta, ja kykenin vihdoinkin esim. avaamaan pankkitilin. Myöhemmin kuulin muilta täällä asuvilta suomalaisilta, että byrokratian kiemurat eivät joka paikkakunnalla ole aivan yhtä monimutkaiset. Esim. Haagissa maistraatin todistus oli kuulemma muitta mutkitta hyväksytty.

Muut käytännön asiat, kuten asunnon, auton, omalääkärin ja hammaslääkärin sekä vakuutuksen hankkiminen eivät vaatineet minulta sen suurempia ponnisteluja, kun oli onneksi mies, joka hoiti ne puolestani tai auttoi.

Muut hankaluudet tänne muutossa olivatkin sitten tunnetasolla: kulttuuriin ja erilaisiin ihmisiin tottumisen vaikeutta ja Suomeen, ystävien ja perheen pariin kaipuuta. Minusta kun tuntui, että kaikki ihmiset, joihin täällä tutustuin, olivat jotenkin kylmiä ja suurin osa ei osannut puhua englantia. Ensimmäiset syntymäpäivät, joihin täällä osallistuin, olivatkin silkkaa monen tunnin kotiinlähdön odotusta. (Ja näin oli kylläkin vielä hyvin pitkään ennenkuin aloin erottamaan edes keskustelun aiheen.) Kaupungilla ja liikkeissä kielitaito oli kuitenkin parempaa ja tulin aina ymmärretyksi.

Kulttuurin puolesta sellainen tarjonta kuin Amsterdamin punaisten valojen korttelit ja lukuisat seksikaupat, sekä lehtien ja TV:n avoin paljaan pinnan esittely päiväsaikaankin eivät saaneet minua innostumaan. Nämä seikat vaativat vielä nytkin kahden vuoden jälkeen totuttelua.

Tällaisista asioista pääsin vaihtamaan hyvin yhteneviä mielipiteitä yliopistossa opiskeluryhmäni kanssa, joka koostui hyvin monista eri kansallisuuksista. Samat asiat ihmetyttivät ja ihastuttivat. Koska en tuntenut täältä alussa melkein ketään, jonka kanssa voisin todella puhua asioista, ilmoittautuminen kansainväliseen opinto-ohjelmaan oli yksi parhaimmista päätöksistä tänne tullessa.

Kielen oppiminen eteni nopeasti tasokkaan ja tehokkaan opetuksen sekä kielitaustani ansiosta. Mielestäni hollanti ei ole sen vaikeampi kieli oppia kuin englantikaan, jos vain sitkeästi opintojen lisäksi kuuntelee radiota ja katselee hollantilaisia ohjelmia
(, joista oli kyllä suomalaiseen TV –tarjontaan verrattuna vaikea aluksi löytää mitään mielenkiintoista. Eri asia, jos juuri sattuu olemaan kiinnostunut vain urheilusta, ulkonäöstä ja kuuluisuuden henkilöistä.)

Ihan arkea ja elämistä ajatellen en ole loppujen lopuksi kuitenkaan löytänyt paljon eroja Suomen ja Hollannin välillä. Jo esittelemieni seikkojen lisäksi kiinnitin huomiota siihen, kuinka tärkeä perhe ja koti täällä on sekä kaikenlaisten merkkipäivien viettoon ja muistamiseen. Nuoren on tietääkseni vaikea saada omaa asunoa, ja ellei hän sitten mene opiskelemaan aivan toiselle puolelle maata, ei ole syytä muuttaa opiskelija-asuntoon. Välimatkat paikkakunnalta toiselle ovat Suomen standardeissa lyhyitä. Joten perheen nuoret asuvat hyvinkin pitkään usein kotona esim. kunnes löytävät kumppanin, jonka kanssa haluavat perustaa perheen.

Perheen sisäiset välit ovat kokemukseni mukaan lämpimät ja kunnioittavat ja yhteyttä pidetään tiiviisti. Jokainen syntymäpäivä juhlitaan vielä vanhanakin isosti ja pitkään perheen kesken.

Kodista pidetään hyvä huoli. Talot ovat kapeita ja korkeita ja aivan vieri viereen rakennettu, useimmiten rivitaloiksi, mutta sisältä viihtyisiä. Sisustus ja asunnon mukavuus ovat tärkeitä.

Suomesta kaipaan eniten luontoa ja rauhaa. Riippuu tietysti missä päin asustelee, mutta ainakin tässä Randstadin (~Keski-Hollannin) alueella asumistiheys on onnettoman suuri ja kaikenlaiset liikenneväylät vievät lopunkin tilan. Se alue, jossa vihertää, on kuitenkin aina tasaistakin tasaisempaa, usein peltoa tai laidunmaata ilman vaihtelua.

Saunakaipuuta helpottamaan olemme ajelleet Rotterdamiin merimieskirkolle, jossa on ihanan tilava suomalainen sauna. Saunomisen jälkeen vielä otetaan tuliaisiksi kirkolta ruisleipää viikkojen tarpeiksi. Merimieskirkon nettisivujen kautta sain nopeasti suomalaisia ystäviä. Heidän kanssaan jutellessa tuli heti paljon kotoisampi olo.

Kertomukseni on tietysti hyvin subjektiivinen ja jokseenkin negatiivisväritteinen, johtuen varmasti siitä tosiasiasta, että olen ollut täällä vasta vähän aikaa ja tottumisvaihe on siis vielä voimakkaasti päällä.

En kuitenkaan ole kertaakaan katunut tänne muuttoa, ja pikkuhiljaa alkaa huomaamaan yhä enemmän maan hyviäkin puolia. Ihmisten ihanan rento elämänasenne, ne mainitut lyhyet välimatkat (, vaikka ruuhkissa saattaa pahaan aikaan istua tunteja), Suomea lämpimämpi sää ja kukkapeltojen loisto ovat pitenevän suosikkilistani kärjessä.