| Faktat (Hanna Koivula) | |||||||||||||||
Alankomaat, toiselta nimeltään Hollanti, on yksi Länsi-Euroopan pienimmistä valtioista. Silti maassa on noin 16 miljoonaa asukasta ja se on maailman kuudenneksi suurin vienti- ja sijoitusmaa. Alankomaat tunnetaan tuulimyllyjen, tulppaanien, kanavien, puukenkien ja suvaitsevaisuuden maana. Suuri osa maata on voitettu merestä. Hollantilaiset ovat taistelleet veden kanssa vuosisatoja rakentaen patoja ja kuivaten järviä. MAANTIETOA - top Pinta-ala
41 526 km
ILMASTO - top Hollannissa vallitsee leuto rannikkoilmasto. Vuotuinen sademäärä on
820mm.
VÄESTÖ - top Väkiluku
16 300 000
TALOUS - top Elinkeinoista tärkeimpiä ovet teollisuus, maanviljely ja kauppa. Alankomaat on maailman suurin kukkien, kasvien ja kukkasipulien vientimaa ja toiseksi suurin liha- ja maitotuotteiden viejä. Alankomaat toimittaa 60% koko maailman kukista. Merkittävä osa Alankomaiden taloudessa on myös pankki- ja sijoitustoiminnalla, timantinhiomisella ja turismilla.
KOULU - top Koulu alkaa nelivuotiaana. Oppivelvollisuutta on ikävuodet 5-16, ja tänä aikana koulunkäynti on ilmaista. Alkeiskoulun jälkeen, 12 –vuotiaana, on kaksi vaihtoehtoa: yleissivistävä koulutus (4-6 vuotta) tai ammatillinen koulutus. Kuusi vuota kestävä yleissivistävä koulu, gymnasium tai atheneum, on edellytyksenä yliopistoon pääsyyn.
HISTORIA
- top -
lisää
PYHÄPÄIVÄT - top Näinä päivinä pankit ja useimmat kaupat ovat kiinni:
MATKAN SUUNNITTELUUN - top Rahayksikkö euro
PASSI JA VIISUMI - top Ainoastaan passi on tarpeen.
LEMMIKKIELÄIMET - top Kissoista ja koirista vaaditaan virallinen rokotustodistus.
HINTATASO JA MAKSUVÄLINEET - top Hintataso on hiukan Suomea alhaisempi. Luottokortit käyvät maksuvälineenä kaikkialla maassa. Matkashekkejä voi lunastaa pankeissa ja valuutanvaihtopisteissä. Pankkiautomaatteja löytyy koko maasta.
MATKAILUNEUVONTA - top Netherlands Board of Tourism VVV Amsterdam Tourist Office
SUURLÄHETYSTÖ - top Hollannin suurlähetystö
YÖPYMINEN - top Missä haluatkin yöpyä, on viisasta tehdä varaus etukäteen kesä- ja loma-aikoihin. Erityisesti Amsterdamissa keskustan hotellit ovat täynnä kesä-, heinä- ja elokuussa. Varaukset Hotellit Yleisesti hotellit ovat korkeatasoisia, mutta laatu vastaa
tietysti hintaa. Hinnat vaihtelevat sesongittain. Leirintäalueita on paljon ja ne ovat hyvin varustettuja. Leirintäalueella saattaa olla mökkejä vuokrattavana, ravintola, uima-allas sekä polkupyörä- ja kanoottivuokrausta.
LIIKENNE - top Alankomaiden joukkoliikenteen avulla matkustat tehokkaasti ja edullisesti. Kaikissa kaupungeissa on rautatieasema, joka yleensä toimii myös pääasemana busseille, ratikoille ja metroille. Useimmilta asemilta voi myös vuokrata polkupyörän. Kertalipun voi ostaa busseista ja ratikoista, mutta jos käytät joukkoliikennevälineitä useasti, strippenkaart on hyvä hankinta. Pienimmässä kortissa on 15 strippiä ja joka kerran matkustettaessa on leimattava tietty määrä. Päivä-, viikko- tai kuukausilipun ostaminen on myös mahdollista. Strippenkaartteja voi ostaa useimmista turistitoimistoista, postitoimistoista sekä linja-auto- ja rautatieasemilta. Alankomaiden rautatieyhtiö NS:
www.ns.nl
Taksit liikennoivät vuorokauden ympäri. Takseihin mennään taksiasemilta. Autonvuokraustoimipisteitä on useita, mutta auto kannattaa vuokrata jo
ennen matkalle lähtöä. Autovuokraamo:
Alamo Laivat Laivaretket ovat Amsterdamissa suosittu tapa tutustua kaupunkiin. Hollannin rannikolla ja kanavissa liikennöi useita eri yhtiöitä. Lisätietoa: ANWB Haag Puh. +31-70-3147147, www.anwb.nl
PUHELUT - top Tunnus ulkomailta soitettaessa 31
AUKIOLOAJAT - top Kaupat ovat auki arkipäivinä klo 8.30-18.00 ja iltaisin torstaina tai perjantaina, riippuen kaupungista. Maanantaisin kaupat ovat aamusta puolenpäivään kiinni. Lauantaina voi tehdä ostoksia yhdeksästä viiteen tai kuuteen. Pankit ovat avoinna arkisin klo 9.00-16.00. Postitoimistot ovat avoinna arkisin klo 8.30-17.00 ja suuremmat toimistot myös lauantaisin klo 8.30-12.00. Postikortteja myyvistä kaupoista saa myös postimerkkejä.
RUOKA (reseptit: klikkaa tässä) - top Nälän yllättäessä voi valita edullisen eetcafen ja muodollisemman ilmapiirin huippuravintolan välillä. Hinnaltaan välimaastossa ovat lukuisat etniset ravintolat, joiden joukossa ovat siirtomaa- ja maahanmuuttajakansan mukanaan tuomat indonesialainen, turkkilainen, kiinalainen ja malesialainen keittiö. Hollantilaisen ruoan peruselementit ovat leipä, peruna, kala, liha ja vihannekset. Perinteisiä ruokia ovat esim. erwtensoep( hernekeitto, jossa on makkaranpaloja), ohukaiset, joiden päälle voi laittaa erilaisia hilloja, kermavaahtoa tai jopa voileipälevitettä ja joiden päälle voidaan paistaa juusto- tai kinkkuviipaleita. Stamppot on muhennettuja vihanneksia, perunoita ja lihaa yhdessä. Välipalaksi sopivat poffertjes (miniohukaiset, joiden päälle sirotellaan hienosokeria) tai broodjes (juustolla lihalla tai kalalla täytetyt voileivät). Hollantilaiset oluet ovat tunnettuja: Heineken, Grolsch ja Amstel. Alankomaalaiset ovat myös kahvin ystäviä, ja juovat sitä eniten maailmassa skandinaavien jälkeen. Alankomaalainen gini tunnetaan nimellä Jenever. Tippiä ei tarvitse jättää, sillä se sisältyy jo hintaan. Hienoimmissa ravintoloissa voi kuitenkin antaa 10 prosentin juomarahan. Muualla ruokailtessa vaihtoraha on aivan riittävä.
KULTTUURI - top Kulttuuritarjontaa on Alankomaissa runsaasti. Museoissa, joita Hollannissa on yli 900, voi ihailla hollantilaisten taiteilijoiden, Rembrandtin, Vermeerin ja Van Goghin maalausten lisäksi muiden maailmankuulujen taiteilijoiden töitä. Isoin ja tärkein museo on Amsterdamin Rijksmuseum. Museo kattaa ainoana koko Alankomaiden historian. (Osoite: Stadhouderskade 42, Puh. +31-20-6747000) Ooppera, teatteri, baletti ja konsertit ovat suosittuja ja kansainvälisesti korkeatasoisia. Nederlands Dans Theater on yksi maailman johtavista modernin tanssin ryhmistä ja Concertgebouw Orchestra on maailmankuulu orkesteri.
NÄHTÄVYYDET JA HUVITUKSET - top Länsi-Friisein saaret, länsirannikon pitkät hiekkarannat ja dyynit antavat mahdollisuuden rentoutua. Rannikon eteläisimmässä provinssissa, Zeelandissa, voi nauttia kauniista luonnosta. Kautta maan on luonnonsuojelualueita, luonnonpuistoja ja huvipuistoja. Tasainen maasto on juuri sopiva pyöräilyretkelle pitkin jokia ja
kanavia ja läpi kalastajakylien. Mahtavat kukkapellot löytää
Amsterdamin ja Lissen välimaastosta. Mm. Utrechtissä ja Goudassa voit
vierailla historiaa henkivissä vanhoissa kirkoissa.
TAPAHTUMAT - top Festivaaleja ja konsertteja on vuoden ympäri joka puolella maata.
Keukenhof Kukkaiskaudella järjestetään huippusuosittuja kukkaiskulkueita. Huhtikuun viimeinen päivä: kuningattaren syntymäpäivä keskusta muuttuu markkinapaikaksi, jossa kuka vaan voi myydä mitä tahansa. Toukokuu: kansainvälinen myllypäivä Useissa tuulimyllyissä on avoimet ovet. Huhtikuun puolivälistä syyskuun puoliväliin: Alkmaarin juustomarkkinat Perinteiset juustomarkkinat alkavat juuston maistiaisilla, jonka jälkeen päivän hinta on määrätty, ja juustonkantajat esittelevät juustot punnittaviksi. (VVV Alkmaar, Puh. +3172-5114284) Kesäkuu: Parkpop Haagissa pidetään maan suurin ulkoilmakonsertti. Heinäkuu: North Sea Jazz Festival on yksi maailman suurimmista jazzfestivaaleista. 8 syyskuuta: arkkitehtuuriperinnön päivä Noin 3000 historiallista rakennusta, joihin ei normaalisti pääse tutustumaan, avaavat ovensa.
HYÖDYLLISTÄ SANASTOA - top Melkein jokainen hollantilainen puhuu englantia, mutta on hyödyllistä tunnistaa joitakin sanoja aikatauluista ja ruokalistoista. Ja saat aina arvostusta yrittäessäsi puhua maan kieltä. KLIKKAA
TÄSSÄ
|
|
|